Lauantaina Ulpu oli pitkästä aikaa ketulla. Itse en ollut mukana, vaan Eija ystävällisesti kiikutti Ulpun kokeisiin. Ulpu sai tulokseksi c35, vaikka mä kyllä odotin vähän parempaa. Vaan eipä tuo mitään haittaa, täytyy vaan käydä uudemman kerran, ni jos se siitä.

Muutenkin on ollut vähän epäonnistunut viikonloppu, meidänhän piti kisata hyvinkäällä mölleissä tänään, mutta kas kummaa ja kuinkas ollakkaan, meidän ihana auto levisi. Tai siis leviää. Isäntä oli sitä mieltä, ettei sillä uskalla ajaa hyvinkäälle asti, niin jouduttiin perumaan osallistuminen :( Kyllä harmittaa. Toisaalta taas agireeneissä Ulpulla tuntui olevan aivot niin narikassa, et ne kisat olis varmaan ollut ihan katastrofi. Likka ei kuunnellut, haahuili ja rallatteli missä sattuu, eikä muutenkaan ollut oma itsensä. Keinun harjoittelu onneks meni hienosti ja oli siinä muutama muukin onnistuminen, piti vaan taas karjua ohjatessa, että meni likalle jakeluun, mikä este on vuorossa :) Ja hauskaa oli siitä huolimatta, sehän on meille se tärkein juttu.

Tuossa lauantai-iltana juteltiin Andresin kanssa tästä meidän taipaleesta tuon terrikän kanssa. Kuinka paljon helpompaa Ulpun kanssa on nyt, kuinka paljon itsehillintää se meille on opettanut ja kuinka siitä on tullut niin mielettömän rakas ja hieno pieni koira.

Päällimmäisenä mielessä pyöri meidän kesäreissu hippipakulla, kun Ulpu oli vielä pentu. Oltiin oltu yö kokkolan laajalahdella (tosi hieno paikka, suosittelen) ja ihanan aamulenkin jälkeen oltiin siinä lähdössä ajeleen eteenpäin. Andres huomasi, että pakusta on yöllä valunut bensaa ja alkoi tutkimaan asiaa. Mä pistin Ulpun kiinni etupuskuriin (Näätähän ei katoa vaikka vapaana olisikin) ja menin katsomaan, mikä siellä oli tilanne sen bensavuodon kanssa. Yhtäkkiä sivusilmällä huomaan, kun pieni valkoinen painaa metsään hihna perässään tuloksena paniikki. Mä yritän houkutella koiraa kaikin mahdollisin keinoin, koira vaan nauraa mulle ja jatkaa touhujaan. Multa paloi pinna (en ollut saanut aamiaista, olen superkiukkuinen nälkäisenä) ja aloin Andresille karjuun, et nyt autat ennenku piski katoaa kokonaan näkyvistä, siinähän on hyvä auttaa kädet mustana ja bensaletku kourassa. No seurauksena hermostuu isäntä mun karjumiseen ja soppa on valmis. En muista, et olisin vähään aikaan ollut niin vihainen, silloin olisi tehnyt mieli vääntää koiralta (ja isännältäkin) pilli nurin, mut eihän siinä voi kun purra hammasta ja pakata koira autoon :)

Koira kuitenkin saatiin kiinni, bensaletkut autoon vaihdettua eräällä korjaamolla ja emännälle aamiaista.

Pois alta, mää tuun nyt!

Tiiviin tunnelman kesäkoti.

Kaikenkaikkiaan reissu oli mahtava, Ulpukaan ei oksennellut kun alkumatkasta. Odotan innolla ensi kesää, josko sitä taas lähtisi suomea rundaan pakulla, kun ei sitä nyt kukaan halunnut ostaa syksyllä :)